02 Marras 2011
Unibet tarjosi pelaajille erikoisen kilpailun. Tässä alkoi jo itsekin miettimään että kuinkas hyvät todennäköisyydet sitä onkaan voittoon. Tietysti koska kisa on itsessään melko vaikea, on voittopottiin laitettu mahdollinen miljoonan euron ykköspalkinto.
Kisa on kolmivaiheinen, jossa ensimmäisenä on karsintavaihe. Tämä toimii perinteisellä Unibetin turnauskaavalla, eli 20 perättäisen kierroksen yhteenlaskettu tulos ratkaisee. Tältä kierrokselta pääsee joka päivä kolme parasta finaaliturnaukseen.
Finaaliturnaus pelataan samalla rakenteella, mutta nyt vain yksi pelaaja voittaa kisan. Rahasijoja on kuitenkin varattuna kouralliselle parhaita pelaajia, mutta ykköspelaaja pääsee Riikaan seuraavaan vaiheeseen.
Riikassa on vuorossa sitten Casino Million Live -arvonta voittajalle. Kisaaja saa eteensä 35 identtistä kirjekuorta joissa on merkittynä joko 10 000 euroa, 50 000 euroa tai 1 000 000 euroa. Jos näistä löytää oikeat kuoret saa miljoonan. Mitenköhän onnekas pitää pelaajan olla että pääsee tuohon miljoonaan euroon käsiksi?
24 Elo 2011
Nyt jos koskaan kannattaa suunnata pelaamaan Mega Fortune -hedelmäpeliä. Sen jättipotti on nimittäin kasvanut ennätysmäisen suureksi ja se tuleekin rikkomaan samalla maailman suurimman netistä voitetun hedelmäpelipalkinnon tittelin. Palkintopottiin on jo tähän mennessä kertynyt 8,7 miljoonaa euroa ja summa vain kasvaa.
Mega Fortunen päävoitto on progressiivinen, joten mitä enemmän sitä pelataan, sen nopeammin se kasvaa. Tällä hetkellä potti kasvaakin noin 31 000 euroa päivässä, mikä on uskomattoman kova vauhti.
Mega Fortune on myös teknisesti erittäin hyvä jackpot-peli, sillä sen päävoitto laukeaa myös pienillä panoksilla. Moni peli vaatii vähintään keskitasoisen panoksen että päävoitto on aktiivinen, mutta Mega Fortunessa voit voittaa sen pienimmällä mahdollisella panoksella. Kunhan saat vain kolme bonus-symbolia rivin alkuun ja pyöräytät bonuskiekosta oikeat ruudut esille.
21 Marras 2010
Kolikkopelit ovat olleet historiansa aikana aikamoisessa aallokossa, mitä noin suosioon tulee. Vuosien varrella pelit ovat vaihdelleet ja pelaajaryhmät ovat muuttuneet sen mukana.
Ensimmäiset pelit aiheuttivat suurta innostusta, mutta tiukemmat pelilait vähentivät kansan kiinnostusta. Kun Yhdysvalloissa laki kielsi rahavoittojen jakamisen koneista, ei palkintopurukumi houkutellut kuin lapsia ja nuoria pelaamaan.
Kun rahaa sai taas jakaa koneista, alkoi ihmisten kiinnostus kasvaa. 80-luvun paikkeilla kolikkopelit olivat jo kasvaneet todella suosituiksi. Pelejä oli paljon ja se oli kannattavaa bisnestä. Varsinkin Las Vegasin kaltaiset kasinokeskittymät saivat pelit tuntumaan vielä hohdokkaammilta.
Nyt kuitenkin vuosituhannen vaihteen jälkeen pelit ovat saaneet mielenkiintoisen käänteen. Peliautomaatti ei kiinnosta ihmistä enää niin paljoa, vaan kolikkopelit netissä ovat ottaneet niiden paikan. Pelit ovat samoja, mutta pelaaminen on vaihtunut erilaiseksi. Palkinnot ovat kasvaneet ja valikoima on vain lisääntynyt.
Mikä onkaan tulevaisuuden suunta, se jää nähtäväksi. Sen ainakin voi sanoa, että jotain mielenkiintoista on varmasti luvassa.
09 Marras 2010
Netticasinot ovat nykypäivän isoja bisnesjättejä. Kun pelibuumi iski, niin netticasinot ovat moninkertaistaneet tuottonsa, tarjoten samalla asiakkaille koko ajan paremman pelikokemuksen. Mielenkiintoista onkin, kun Suomi pääsee viimein kisaan mukaan, vaikka mahdollisuudet suurempiin verotuloihin olisi olleet jo tarjolla.
Moni taho onkin jälkiviisastellut ja miettinyt, että Suomen olisi alun perin pitänyt muuttaa verorakennettaan ja lakejaan niin, että kansainväliset pelisivustot olisivat toimineet Suomesta käsin. Täällä olisi tarjolla erittäin hyvät tietoliikennemahdollisuudet ja teknistä taitamista vaikka maailman ääriin asti. Suomalainen päätöksenteko oli kuitenkin suurin este tälle haaveelle, sillä pelkän oman sivuston saaminen on kestänyt vuosia.
Netticasinot ovat bisnesmielessä erittäin loistavia yrityksiä. Yhtiö ei tarjoa asiakkailleen mitään konkreettistta tuotetta, joten tuotantoa ja varastointia ei ole. Voitotkin rakentuvat pienen alkupääoman päälle, jonka jälkeen pelaajien tuoma raha pyörittää itse voittoja. Hyvin toimiva sivusto voi siis tuottaa rahaa niin, ettei kenenkään tarvitse koskea järjestelmään. Uudistukset ja kehitys on kuitenkin pakollista, mutta tämäkin on ulkoistettavaa toimintaa.
16 Syys 2010
Ray on viimein tekemässä sen mitä on pitkään odotettu, Suomeen ollaan saamassa oma nettikasino. Vaikka suomalaiset ovatkin pelanneet jo vuosia ulkomaisilla sivuilla, niin on viimein aika päästä kokeilemana kotimaista palvelua.
Ray Casino tulee tarjoamaan perinteiset Ray pelit, kuten tuplapotti ja sellaiset. Suurin kysymys lieneekin monella pelaajalla on, että mitä käy pelien voitoille? Tuleeko voittosummat kasvamaan nettiversioissa suuremmiksi, vai pyöriikö Ray kasino automaattien nettiversiona? Moni ulkomainen sivu tuleekin juuri tästä syystä pitämään kiinni paikastaan pelaajien sydämissä, varsinkin jos voittosummat jäävät pieniksi.
Monelle kuitenkin jo pelkästään se mahdollisuus päästä pelaamaan suomalaisella sivulla on varmasti riittävä seikka alkaa pelaamaan Rayn sivuilla. Ray Casino on myös varmasti luotettavuudellaan saamassa suuren siivun vanhemman ikäpolven pelaajista, joille ulkomaisilla sivuilla pelaaminen on iso kynnys. Ray Casino on kuitenkin tunnettu suomalainen palvelu, jolla on vuosien kokemus luotettavasta rahapelistä, joten se on varmasti iso paino vaakakupissa. Nyt kun pitkä odotus on kuitenkin viimeisillä metreillä, ei voi kun pitää vain sormet ristissä, että palvelu tulisi olemaan suosittu ja toimiva. Mikään ei olisi pahempaa nettipelaamiselle kuin rikkinäinen nettikasino.